Kanat ja omavaraisuus

Podcastin neljännessä jaksossa aiheena on kanat ja omavaraisuus. Miksi kanat ovat ihania ja vieläpä hyödyllisiä? Hostina Farm Escapen perustaja Liisa Koivisto ja vieraana Rokkikukko.

Kuuntele podcast-jakso tästä alta painamalla nuolta tai lue kirjoitettu tiivistelmä!

Jos pidät podcastista, ota kanava seurantaan ja anna 5-tähden arvostelu. Siten autat muitakin löytämään podcastin ja kannustat Liisaa jatkamaan podcastin tekemistä.

Edellisessä jaksossa koit eläinpakopelin, eli pakohuoneen eläinten kanssa. Tämä jakso sen sijaan on omistettu kanoille. Kanat ovat hauskaa seuraa, mutta ne ovat myös hyvä omavaraisuuden perusta niille, jotka haluavat itse tuottaa ruokaa itselleen. Kanoista saa munia ja lihaa sekä bonuksena ne tuottavat mahtavaa lannoitetta kasvimaalle. Toki niistä myös sulkia esimerkiksi sulkakoruihin.

Miksi kanat ovat ihania (ja hyödyllisiä)? 

Kanat ovat ihania juuri sellaisina kuin ne ovat. Touhukkaina potpottelijoina,  kuopsuttelemassa maata, sukimassa omia tai toistensa sulkia tai istuessa orrella päiväunilla suloisesti rivissä. Kanojen touhujen katseleminen ja niiden hauskojen äänien kuunteleminen on kuin terapiaa. Vähän kuin virtaavan veden katsomista, sillä heillä on koko ajan jotain puuhastelua menossa ja koko ajan juttu kesken. Kanoilla on todella paljon erilaisia ääniä ja paljon asiaa. Toki välillä he rentoutuvat kylpemällä pehkuissa, ja meillä on heille vielä erikseen tuhkakylpylä.

Aika moni aloittaa omavaraisuuden lisäämisen kanoista, ja siksi omavaraisuuden yhteydessä halusinkin puhua ensimmäiseksi kanoiksi.

Mitä on omavaraisuus? Omavaraisuus tarkoittaa kykyä tai mahdollisuutta tuottaa omin voimavaroin niitä hyödykkeitä, joita tarvitsee. Tässä tapauksessa vaikkapa kananmunia ja lihaa sekä sivutuotteena kanankakkaa kasvinviljelyä varten.

Itse olen omavaraishörhö, ja olen aika innostunut tästä aiheesta. Mun mielestä omavaraisuuden lisääminen on ihanaa ja mielenkiintoista, mutta olen kiitollinen, että se on vain harrastus, eikä pakko. Sen jälkeen kun on opetellut tuottamaan ruokaa itse, ymmärtää, millaista luksusta on hakea sitä ruokaa kaupasta ja oppii arvostamaan ruokaa paljon enemmän.

Eläinten hoitaminen on mielestäni helpompaa kuin kasvimaan hoitaminen tuottoisaksi sadoksi asti. 

Kana tarvitsee vain kanalan, ulkotarhan ja lämpöä, siivoat sen tilat ja ruokit sitä, ja kiitokseksi saat munia, hyvässä lykyssä myös tipuja. 

Sen sijaan kasvimaa on säiden armoilla. Vaikka kuinka upeasti hoitaisit kasvimaata päivästä toiseen voi yksi rankkasade tai polttava hellepäivä pilata sadon kokonaan. Suomessa on käytännössä vain yksi kasvukausi, ja monesta kasvista saa satoa vain yhden kerran vuodessa. Toki epäonnistuneen kylvön päälle voi istuttaa nopeakasvuista kuten retiisejä tai salaattia, mutta niillä ei pitkälle pötkitä.

Omat munat, parhaat munat

Kun kanat ovat omiasi, tiedät, miten ne elävät ja mitä ne syövät. Voit syöttää niille kotimaista luomuruokaa ja lisäämällä rehuun pellavansiemenrouhetta saat omega 3 -munia.

Kananmuna on päivän työ kanalle.

Kanat suhtautuvat itse munintaan varsin vakavasti, ja pitävät parin minuutin mittaisen munintakaakatuksen, kun joku munii. Ihan kuin ne kannustaisivat kaveria.

Kana voi siis munia vain yhden munan päivässä, mutta monet rodut munivat vähemmän, esimerkiksi 5 munaa viikossa. Useimmat rodut pitävät siis vapaapäiviä muninnasta, mutta tehotytöt eivät. Tehotytöiksi sanotaan erityisesti munintaan jalostettuja rotuja, jotka munivat yhden munan päivässä ilman välipäiviä. Se on aika kuluttavaa, ja ne tarvitsevat tietenkin hyvät ruoat ja olosuhteet, jotta jaksavat tuottaa niin paljon munia.

Voiko kanoilla tienata? 

Kananmunia voi myydä kuluttajille syöntiin, jos tekee tarvittavat testit säännöllisesti ja täyttelee paperit. Kanojen rehu ja kuivikkeet ovat kuitenkin kalliita ja testitkin maksavat, joten jos on ostorehujen ja -kuivikkeiden varassa ja munijoita ei ole kovin paljon, munien myynnistä ei jää paljoakaan voittoa. Kanoilla on myös talvella sulkasadon aikaan munintatauko, jolloin ne eivät muni ollenkaan.

Hedelmöittyneitä munia voi myydä siitosmuniksi eli haudontaa varten. Siitosmunien postitus ympäri Suomea on joka keväinen ja kesäinen perinne myös minulla. Ostaja laittaa munat sitten hautomaintoisen kanan alle tai hautomakoneeseen.

Parhaan hinnan saa munivista kanoista. Varsinkin jos ajoittaa myynnin kevääseen tai kesään, jolloin moni hankkii kanoja. Syksyllä moni puolestaan luopuu kanoista, jolloin niitä voi saada edullisesti. Myös tipuja voi myydä, mutta niiden kuljettaminen on uuteen kotiin on tarkempaa hommaa kuin aikuisten kanojen. 

Mikä kanarotu kannattaa valita? 

Kanat ovat loistavia lemmikkejä ja oppivaisia. Jotkut kanat varsinkin ovat sosiaalisia ja uteliaita. Kaikki toki eivät, ja kanojen luonne riippuu paljon niiden rodusta. Samalla lailla kuin esimerkiksi koirissa rodun valinnalla on väliä, yhtä lailla myös kanoissa. Jotkin rodut ovat aika välinpitämättömiä ihmisiä kohtaan, toiset taas tulevat syliin. Lemmikkikanaksi kannattaa valita seurallinen ja lempeä rotu.

Kanarotuja on myös taisteluihin jalostettuja, joten sellaista ei ehkä kannata hankkia! En kyllä tiedä, onko niitä edes Suomessa.  Meillä on ollut kanoja vuodesta 2010 asti ja vihaiset tai hyökkäävät yksilöt laitetaan heti pois, ettei mitään pääse tapahtumaan ja etteivät ne saa jatkaa sukua. Kun ostat kanoja tai munia hautomakoneeseen, kysy luonnetta. Itse olen välillä yllättänyt vastauksista, ja on yllättävän yleistä, että ihmiset pitävät myös äkäisiä kanoja tai kukkoja ja antavat niiden jatkaa sukuaan. Kaikkia ihmisiä kanojen luonne ei kiinnosta, mutta lapsiperheessä itseäni todellakin kiinnostaa, varsinkin kun kanat ovat vapaana pihalla.

Mikä tahansa kanarotu ei ole hyvä jokaiseen tarkoitukseen. Kanarotua valitessa mieti, kuinka paljon haluat tai tarvitset munia? Entä kuinka paljon tarvitset lihaa? 

Jotkut rodut ovat vain lihantuotantoon, toiset lähinnä vain munintaan, ja jotkut ovat tasaisen ok molemmissa tarkoituksissa. Liharodut kasvavat nopeasti ja tarvitsevat enemmän proteiinia kasvuun ja niillä on suuret rintafileet. 

Munijarodut tuottavat enemmän munia ja niissä ei ole yhtä paljon syötävää ja ne kasvavat hitaammin. Kanan laitossa lihaksi on yhtä iso työ oli lihaa paljon tai vähän. Jolloin on tietenkin mukavampi että lihaa saa enemmän palkaksi samasta työstä. 

Jos esimerkiksi haluat tipuja ilman hautomakonetta, valitse rotu, joka on innokas hautomaan. Melkein jokaisesta rodusta löytyy innokkaita hautojayksilöitä, mutta pitää olla erittäin hyvä tuuri, että sinulle sattuu sellainen yksilö. Siksi varminta on valita hautomaintoinen rotu. 

Puolet tipuista on kukkoja, joten kukot voi kasvattaa lihaksi. Kaikilla muillakin on ylituotantoa kukoista, joten kovi moni kukko ei mene kaupaksi. Vain parhaat kukot pystyy siis jättämään eloon.

Kannattaa siis olla suunnitelma, mitä kukoille tekee. Onneksi useimmilla on joku tuttu, esimerkiksi metsästäjä, joka osaa laittaa kukon paistiksi, ja toki on kätevintä, jos haluaa opetella tekemään sen itse.

Jos sinulla sitten on hautomaintoinen kana, mutta et halua koko ajan tipuja, voit hankkia vierintäpesän. Siitä muna vierähtää kanan ulottumattomiin eikä kana voi hautoa sitä. Hautovat kana ovat pitkän aikaa pois munintareservistä, ja vaikka tiput ovat kivoja, joskus niitäkin voi olla liikaa. 

Tarvitseeko kana kukkoa? 

Kanat eivät tarvitse kukkoa muniakseen, vaan ne muniva myös ilman kukkoa. Kukkoa tarvitaan, jos munista halutaan tipuja. Ilman kukkoa munat eivät ole hedelmöittyneitä, eikä niistä voi kuoriutua tipuja vaikka niitä kuinka hautoisi. 

Kaupassa myytävät munat ovat yleensä kanaloista, joissa ei ole kukkoa, paitsi luomumunat. Luomukananmunista voi hautoa tipuja, sillä luomukanaloissa on kukko. 

Kukon rooli parvessa on myös pitää kanat kurissa ja turvata parvea, joten kanoille on tietenkin parempi, jos voi pitää kukkoa parvessa. Kanoilla on tarkka hierarkia ja ne osaavat olla todella julmia toisilleen, ja voivat tappaa jonkun kanan porukalla, jos niin päättävät. Kukko ei kaikkia konflikteja tietenkään poista, ja huono kukko voi jopa itse olla väkivaltainen kanoja kohtaan, mutta yleisesti ottaen kukko tuo rauhaa parveen.

Kukko ei kuitenkaan ole välttämättömyys, ja monesti esimerkiksi taajama-alueella kukkoa ei hankita kovaäänisen kieunnan vuoksi. Eri kanaroduilla on erilainen ääni, ja joidenkin ääni kantautuu kauemmas kuin toisten. Kukon kasvattaja usein tietää, millainen ääni kukolla on, ja voit valita kukon sen mukaan.

Kaupunkilaisille kanoja

Törmäsin aika hauskaan juttuun, jonka BBC News oli kirjoittanut. Belgiassa vuonna 2010 kaupunki nimeltään Mouscron oli antanut kanoja kaupunkilaisille, 3 kanaa per perhe. Tavoitteena oli vähentää kaupungissa biojätettä, eli sen sijaan, että ruokahävikkiä joutuisi biojätteeseen, ihmiset antoivat ne kanoille ja kaupan päälle saisivat munia ja lannoitetta. Kuinka siistiä! Voitaisko Suomessa tehdä sama? Tämähän on kiertotaloutta parhaimmillaan!

Belgiassa ihmisten piti sitoutua pitämään kanat 2 vuotta, eikä niitä saanut sitä ennen syödä tai antaa niitä muille. Ihmiset saivat koulutusta kanojen pitoon ja sopivat perheet valikoitiin, eli kenelle tahansa ei kanoja annettu. En löytänyt tietoa, onko kokeilua jatkettu sen jälkeen, mutta toivottavasti on!

Tässä kaikki tällä kertaa. Seuraavassa jaksossa kasvatetaan ruokaa itse ilmaiseksi.

Maalaisterveisin, Liisa Koivisto, Farm Escape Tornio

Jos haluat lisätietoa pakopelien järjestämisestä omissa tiloissasi tai sinulla herää kysymyksiä mistä tahansa pakopeleihin tai maalaiselämään liittyvästä, voit laittaa Liisalle viestiä vaikka InstagramissaFacebookissa tai TikTokissa tai tällä lomakkeella:

    Podcastin aiemmat jaksot blogissa:

    1. Muutto maalle ja pakopelifarmin perustaminen
    2. Elämää eläinten kanssa maalla
    3. Millainen on eläinpakopeli?

    Kiitokset: 

    Rokkikukko: Yrjö Koskennniemi
    Äänitys: Juha Orre
    Kuvat: Pauliina Silven Photography

    Jätä kommentti

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *