Sään vaihteluihin varautuminen

Suuntana omavaraisuus – yhteispostaussarjan toukokuun 2024 teemana on sää ja ilmasto. Luvassa on usean eri bloggaajan ajatuksia ja kokemuksia sään ja omavaraisuuden yhteydestä. Yhteispostauksia luotsaavat Tsajut-blogin Satu ja Korkealan Heikki. Linkit muiden omavaraisbloggajien postauksiin löytyvät jutun lopusta.

Ilmaston, sään ja omavaraisuuden yhteys

Vuodet ovat erilaisia, ja ovat aina olleet. Suomenkin historiassa on ollut paljon katovuosia, jolloin sadon ovat tuhonneet joko liiallinen kuivuus, märkyys tai kylmyys. Entisaikaan lajivalikoimat eivät olleet yhtä runsaat ja varautumisen keinoja ei ollut yhtä paljon kuin nyt, mutta yksi asia ei ole muuttunut – ruokaa tarvitsemme yhä.

Suomi on jaettu kahdeksaan kasvuvyöhykkeeseen, ja me asumme Torniossa kasvuvyöhykkeellä kuusi. Kasvuvyöhyke vaikuttaa eniten siihen, mitä missäkin päin Suomea voi viljellä. Samalla kasvuvyöhykkeellä voi silti olla paljon vaihtelua.

Entisaikaan kun talon paikkaa valittiin, mietittiin tarkoin paikka, jossa maaperä, maanpinnan muodot ja ilmansuunnat olisivat mahdollisimman optimaaliset. Sijainti veden lähellä tarkoitti kalaa ja metsän läheisyys tarkoitti polttopuita, riistaa, sieniä, marjoja ja muita metsän anteja.

Ennen Suomessa kukaan ei omistanut metsää, vaan vasta myöhemmin se jaettiin yksityisomistukseen ihmisille, jotka sattuivat jo valmiiksi asumaan sillä paikalla. Onneksi jokamiehen oikeudet kuitenkin luotiin, ja saamme tänäkin päivänä yhä nauttia monista metsän antimista kuten marjoista ja sienistä vapaasti. Metsästys ja kalastus, vaikka niihin luvat vaaditaankin, ovat yhä loistava keino hankkia proteiinia, jos siihen on mahdollisuus.

Ilahduin lukiessani Ilmatieteen laitoksen sivuilta, että paikallisilmastollinen ihannepaikka puutarhalle lienee järveen viettävä lounaisrinne, ylä- eli koillispuolellaan havumetsä. Jippii! Meillä on sellainen, tosin järvi ei ole ihan vieressä vaan noin 400 metrin päässä ja metsä alkaa talon takaa eikä puutarhan reunasta. Mutta sinne päin kuitenkin, olen iloinen jo tästä sijainnista! Olen kiitollinen myös järvestä, joka leudontaa kylämme paikallisilmastoa.

Pienilmasto on lähellä maanpintaa oleva pintakerros, johon vaikuttaa alueen maastonmuodot. Asumme hieman korkeammalla maaperällä vaaramaisemassa, joten meille ei keräänny kovin kylmää ilmaa kuten alemmaksi. Tulvavaaraa meillä ei myöskään ole, vaan esimerkiksi Tornion 10-kerroksinen kaupungintalo olisi jo tulvan alla ennen kuin meillä vesimassaa näkyisi.

Puutarhamme on loivassa lounasrinteessä ja nykyään kohopenkeissä. Meidän tontilla kasvimaa on kuitenkin valitettavasti matalin paikka. Toisaalta kasvimaata kahdelta suunnalta rajaavat tiet ovat kasvimaata noin metrin ylempänä, joten ne toimivat tuulensuojina. Joskus potunkaaleista ovat paleltuneet alimmat lehdet mutta ylimmät eivät.

Kun muutimme tänne, vastustin tätä kasvimaan paikkaa, sillä se oli tien vieressä. Minuun oli iskostunut ajatus, että kasvimaa ei saa olla tien vieressä, sillä sieltä tulee saasteita ja pölyä. En tosin ollut asunut maalla ennen, enkä tiennyt, miten hiljaista liikenne täällä on. Tie on hiekkatie, ja jos siitä nykyään menee 10 autoa päivässä, se on paljon!

Liikenne on yksi asioista, johon ei voi itse vaikuttaa ja se voi muuttua vuosien kuluessa. Aikanaan kun turvesuo oli tuotannossa, tässä meni turverekkoja. Kun tuulivoimaloita rakennettiin, tässä ajoi paljon betoniautoja ja ulkomaalaisia työmiehiä peräkkäin, jokainen omassa autossaan matkalla kylälle ostamaan lounasta. Teki mieli käydä sanomassa heille, että ottakaa eväät mukaan työmaalle tai ajakaa sinne kauppaan edes yhdellä autolla mutta ei, sitä he tekivät koko rakennusajan.

Nykyään tämä on mielestäni hyvä paikka kasvimaalle, eikä hiekka mielestäni pölyä tieltä kasveihin asti. Lähimpänä tietä meillä on perunamaa. Tänä kesänä rakennamme lisäksi 120 cm korkean lammasaidan kasvimaan ympärille, johon laitetaan kiipeämään ainakin herneitä. Aita ei kuitenkaan ole pölyn tai tuulelta suojaamisen vuoksi, vaan eläinten vuoksi.

Viime vuonna nimittäin karanneet lampaat seikkailivat puutarhassa ja joskus sinne eksyi myös kalkkunoita, ankkoja ja kanoja, kun ne seurasivat ihmisiä. Meidän linnut eivät mielellään lähde kovin kauas tallista, vaan ovat yleensä kotinsa lähettyvillä, sillä ne haluavat päästä aina nopeasti suojaan, jos haukka tai kotka liitelee taivaalla. Ihmisten perässä lintumme saattavat seikkailla ja uskaltautua hieman pidemmälle pihapiirissä. Tänä vuonna meillä on pitkästä aikaa taas myös vuohia, jotka ovat karkailun mestareita! Saa nähdä, pidätteleekö niitä 120 cm aita…

Tykkään, kun kasvimaa on talon edessä – sitä on huumaavaa katsella pitkin päivää ikkunoista ja terassilta! Nyt keittiöremontin myötä saimme lisäksi ihanan istumapaikan keittiötason ääreen, jossa voin laittaa ruokaa tai leipoa ja ihailla samalla kasvimaata.

Metsä tuo suojaa ellei sitä kaadeta

Koillisesta ja idästä tilaamme suojaa lähellä sijaitseva havumetsä, mikä on hyvä juttu pienilmastolle. Metsä suojaa tuulelta ja kerää lämpöä, mutta toki myös varjostaa. Kartasta katsoen metsä aikalailla ympäröi meitä joka puolelta, eikä täällä tuule samalla lailla kuin puuttomilla lakeuksilla. Sen vuoksi en ole rakennellut tuulensuojia. Meillä on myös oma pieni metsä talon takana ja lisää metsää kauempana.

Metsän suhteen on kuitenkin aina muistettava, että vain omaan metsään on kontrolli. Suomen metsät ovat pääosin talousmetsiä, jotka tuottavat omistajilleen tuloja, ja yksi metsän hakkuutavoista on avohakkuu. Metsän omistajat eivät yleensä kysele tai mieti paikallisten asukkaiden tai mökkiläisten mielipiteitä, kun hakkaavat metsiään asutuksen läheltä. Monelle asukkaalle maiseman, melutason ja toki myös pienilmaston muutos tulee järkytyksenä, sillä metsän kasvu kestää vuosikymmeniä ja hakattu metsä ei usein ehdi omana elinaikana enää kovin suureksi kasvaa. Metsien avohakkuut ovat aiheuttaneet ja tulevat aiheuttamaan monia tragedioita ja muuttoja.

Omaankaan metsään ei toki ole kontrollia, jos kunta tai valtio sen haluaa pakkolunastaa tai alueelle on tulossa kaivos. Täällä meillä päin tehdään uusia tosi järeitä sähkölinjoja, joita varten hakataan suuret alat metsää sileäksi ja jotka kulkevat jopa ihmisten pihojen poikki. Se on sydäntäsärkevää.

Miten vaihtelevaan säähän voi varautua?

Nurmi selviää kesästä kuin kesästä, ja nurmen kasvu takaa meille lihaa omasta maasta. Lampaat, vuohet ja kanit kasvavat lähes pelkällä nurmella ja lintummekin löytävät paljon syötävää luonnosta eivätkä kesäisin syö kovin paljon ostorehua. Kotieläinten pitäminen tuo siis ruokaa pöytään kesän säästä riippumatta ja ne ovat mielestäni siksi erittäin tärkeä ruokaomavaraisuuden ja varautumisen kulmakivi.

Sää vaikuttaa kuitenkin suuresti heinän ja viljan viljelyyn, ja huono kesä voi tarkoittaa tarvetta vähentää eläinmäärää, jota pitää talven yli. Mekin pidämme talven yli kuitenkin minimimäärän eläimiä, jotka sitten saavat poikasia keväällä. Kesän aikana poikaset kasvavat ja syksyllä niistä saadaan lihaa.

Puutarhan hoito on mukavaa hyvällä säällä – mutta entä jos melkein koko kesä on sateinen, pilvinen, kuiva tai kylmä? Sellaisiakin vuosia on ollut. Puutarhurin painajaisia riittää: myrsky tai trombi, joka katkoo kasveja puutarhassa, hullu hellejakso, joka läkähdyttää kasviparat tai kylmyys, joka tappaa kasvit ja enää ei ehdi kylvää uudestaan? Huh, kuulostaa puutarhamurhadekkarilta ja ihan nousee kylmä hiki pintaan.

En ole itse mikään varautumisen mestari, mutta aihe kiinnostaa paljon ja haluan oppia siitä lisää. Itse olen pyrkinyt monipuoliseen lajivalikoimaan ja siten varmistamaan sen, että saan edes jotain satoa jostain, tulipa kesästä millainen tahansa. Onneksi monet kasvit sietävät hyvin pilvistä kesää, ja kasvavat silti kohtuullisesti.

Kasvatan eri lajeista eri lajikkeita, jotta jokin niistä onnistuisi. Esimerkiksi lehtikaalta minulla on tälle vuodelle neljää eri lajiketta. Monivuotisia vihanneksia minulla ei ole vielä paljon, mutta yritän lisätä niitä. Maa-artisokka kasvoi meillä aiemmin, mutta sitten se katosi. Laitan sitä tänä kesänä uudestaan. Köynnöspinaatin unohdin kylvää syksyllä, joten se on nyt kosteassa mullassa jokusen päivän pöydällä ja sitten siirrän sen noin 4-6 viikoksi jääkaappiin. Katsotaan, jos sen jälkeen se luulisi, että ollut talvi ja sitten voisi kasvaa.

Sitä yritän opetella, että säätiedotusta kannattaa seurata. Kylmyyttä vastaan olen yrittänyt suojautua harsoilla, vaikka tuplaharsoilla. Jos oikein kylmä uhkaisi, voisin harkita viritellä lisäksi lavakaulusten päälle jonkinlaisia muovikasvihuoneitakin lisäsuojaksi. Meillä kuivuus ei ole ongelma, sillä veden saamme lähteestä ja puutarha kastellaan joka päivä, kuten eläimetkin hoidetaan joka päivä. Jos olemme reissussa, lomittaja hoitaa sekä eläimet että puutarhan.

Auringon paahteelta yritän muistaessani suojata kasveja myös samoilla hallaharsoilla, mutta usein tämä unohtuu ja monesti esikasvatetut taimet varsinkin kuolevat paahteeseen. Pitäisi varmaan paremmin totutella esikasvatetut taimet ajoissa ja huolellisemmin ulkoilmaan ja niillä pitäisi olla varmaan varjoa tai varjostavia nopeakasvuisia suojakasveja. Olen myös miettinyt, pitäisikö taimillani olla esikasvatusvaiheessa pieni tuuletin kuistissa, jotta ne tottuisivat ilmavirtaan? Mitä tahansa vuoksenne pikkuiset taimet. ❤️

Tuulen suojaa emme varsinaisesti kasvimaalle tarvitse, mutta kasvimaan ympärille rakennettava verkkoaita auttanee siinä hieman kesäisin, jos herneet valtaavat aidan hurmioituneesti.

Kohopenkit ovat mielestäni loistavat varautumisen kannalta, sillä ne pidentävät kasvukautta (maa lämpiää niissä nopeammin kylvökuntoon keväällä), suojaavat kylmältä (alhaalla on kylmempi kuin ylhäällä) ja kasvit eivät lillu vedessä, jos sattuu kovat sateet. Meillä lavakauluksissa on maapohja, joten maayhteys säilyy. Jotkut pelkäävät kohopenkkien kuivumista, mutta kastelun tarvetta voi vähentää laittamalla mullan sekaan biohiiltä ja veden haihtumista voi vähentää käyttämällä katteita.

Rankkasateista tuli mieleeni, että niiden aikana voi tarkkailla, miten vesi liikkuu puutarhassa ja pihapiirissä, ja miettiä miten sitä kannattaa ohjailla tai kerätä. Itse en vielä kerää sadevettä, sillä saamme puutarhaan vettä lähteestä, mutta sadeveden kerääminen kiinnostaa, sillä se sataa omalle tontillemme, kun taas lähde ei ole omilla maillamme. Joissain osavaltioissa jenkeissä muuten sadeveden kerääminen omaltakin pihalta on kiellettyä tai sitä rajoitetaan kuivuuden vuoksi. Aika hurjaa ja tuntuu kaukaiselta ajatukselta onneksi täällä Suomessa.

Kaikki varautumistoimet on tietenkin helpompaa toteuttaa, jos asuu puutarhansa vieressä, ja huomattavasti vaikeampaa, jos puutarha on mökillä, kuten niin monella suomalaisella on. Silloin olisi hyvä olla mökkinaapureita tai muita verkostoja, jotka voisivat auttaa, kun itse ei pääse käymään mökillä.

Tähän hommaan voisi ehkä löytyä myös joku lisätienestiä haluava, joka hurauttaa vähän pidemmänkin matkan päästä hoitamaan puutarhaa tarvittaessa säätiedotuksen mukaan? Ehkäpä kaupan ilmoitustaululla, paikallislehdessä tai mökkikunnan puskaradio Facebook-ryhmässä voisi kysellä, tuntisiko joku tällaista puuhakasta henkilöä, joka voisi olla vaikka nuori tai eläkeläinen, jolla olisi kesällä aikaa ja intoa auttaa pientä korvausta vastaan.

Tai ehkäpä perustat paikallisten mökkiläisten oman Facebook-ryhmän, jossa voi pyytää puutarhan lomitusapua muilta mökkiläisiltä? Varmasti kaikki eivät ole poissa paikkakunnalta yhtä aikaa ja vuorotellen voisitte auttaa toisianne.

Tulevaisuuden ilmasto

Suomessa on totuttu hyvin vaihteleviin säihin, ja meeminä kiertää säännöllisesti kuva, jossa on sama luminen kuva jouluna, pääsiäisenä, vappuna ja juhannuksena. Samaistun! Harmi vain, että me ihmiset kestämme paremmin yllättäviä lumisateita kesäkuussa tai elokuussa kuin kasvit. Heinäkuussa en sentään muista lunta sataneen, mutta ties vaikka sellainenkin heinäkuu joskus koittaa.

Mutta entäs tulevaisuudessa? Varsinkin pitkäikäisiä puita ja pensaita istuttaessani mietin myös tulevaisuuden ilmastoa. Esimerkiksi tammi alkaa tuottaa satoa vasta 50-vuoden ikäisenä, joten jos istuttaisin tammen nyt, tuottaisiko se satoa täällä Torniossakin 50 vuoden päästä? Ehkäpä!

Ilmatieteen laitos on tehnyt yhteistyössä Luken ja Suomen ympäristökeskuksen kanssa mielenkiintoisen taulukon, jossa kuvataan, miten sää- ja ilmastotekijät muuttuvat Pohjois-Suomen maakunnissa ja Lapissa tulevaisuudessa 2050-luvulle mennessä. Sen mukaan Lapissa lämpötila kohoaa, kesä pitenee, pakkaspäivien määrä vähenee, rankkasateiden määrä ja voimakkuus lisääntyy ja roudan määrä vähenee.

Harmi, että taulukossa ei ole arvioitu, milloin täällä voisi istuttaa sokerivaahteran, josta saisi vaahterasiirappia. Täytyy nyt vain odotella, ja ehkä odotellessaan voi myös rohkeasti testailla, jos vain on valmis sietämään kasvien menetyksiä.

Vaikka ilmaston lämpeneminen tuo uusia kasvilajeja, siihen liittyy valitettavasti myös tuholaisten lisääntymisen riski. Onneksi monet kasvitaudit ja tuholaiset eivät kestä pakkasia, joten kylmät talvet suojaavat niiltä osittain.

Seuraan lämpimämpien ilmastojen omavaraisuustubettajia, ja heiltä voi oppia tuholaisten torjuntaa. Jotkut ovat suojanneet kaikki hyötykasvinsa hyönteisverkoilla ja sanovat, että se on ainoa toimiva tapa, jos ei halua käyttää tuholaismyrkkyjä.

Yhteen asiaan olen varautunut – kotiloihin! Jos kotilot leviävät joskus meille, meillä on valmiina ankkapartio niitä odottamassa nokat jo valmiiksi napsuen. Lisäksi meillä on omaa lampaanvillaa katteeksi lavakauluksiin, sillä siitä kotilot eivät kuulemma pidä.

Huhtikuun kuulumisia – koirat karkasi ja tuli kissoja ja karitsoita

Huhtikuu oli vähän turhan jännittävä. Ensin saimme ihania uutisia jackrusselinterrierimme Hertan tiineysultrassa, kun eläinlääkäri vahvisti tiineyden ja arveli masussa olevan ainakin neljä pentua, mahdollisesti enemmänkin! Siitä tasan viikon päästä Hertta karkasi yhdessä suomenajokoira Vimman kanssa!

Ne karkasivat koulu- ja työpäivän aikana, kun ketään ei ollut kotona. Ajokoira avasi lukitun ulko-oven ja ne lähtivät tyttöjen reissulle. Toinen tytöistä eli ajokoira vain lähti kesken tyttöjen reissun kotiin, ja pienempi kaveri jäi yksin metsään. Jäljistä päätellen ajokoira oli jäljittänyt jänistä, mutta jänis oli tehnyt hukan eli ajokoira oli kadottanut sen jäljet. Silloin ajokoira oli lähtenyt suoraan kotiin, mutta pikkukoira ei ollut osannut seurata sitä vaan jäi sinne, missä koirat olivat pyörineet ympyrää ja etsineet jänistä.

Onneksi Hertta löytyi suuren etsijäjoukon avulla seuraavana iltana. Kiitos miljoonasti kaikille etsijöille ja tietoa jakaneille! Sen suuresta seikkailusta kirjoitettiin myös lehtijuttu. Hertta oli heti löydettäessä oma iloinen itsensä ja tuli onnellisena itse etsijöiden luo heidän jälkiään seuraten. Seuraavana päivänä se oli myös aivan normaali energinen itsensä, joten selvisimme säikähdyksellä.

Huhtikuussa meille muutti kaksi kissaa! Aatu Kitler on vajaa puolivuotias kolli, joka on erittäin seurallinen. Se osallistuu kaikkiin tallihommiin ja tykkää kovasti seurata ihmisiä, leikkiä tai vain olla siliteltävänä. Milli eli Miltsi on yksivuotias narttu, joka on vähän arempi ja hitaammin lämpiävä uusia ihmisiä ja uutta kissakaveria kohtaan, mutta sekin on jo uskaltautunut tulemaan piiloistaan esille seuraamaan tallin touhuja. Toivottavasti tämä kaksikko pitää hiiret poissa tallista minua säikyttelemästä!

Saimme huhtikuussa myös kaksi suloista pässikaritsaa. Meillä voisi olla nyt emo ja pari karitsaa vuokrattavana kesälampaiksi, jos joku haluaa pihaansa hoitamaan lampaita täällä Tornionjokilaaksossa.

Huhtikuun saavutuksia on myös se, että Erämaahotelli-murhamysteeri on viimein verkkokaupassa, josta se on nyt helppo ostaa ja saada käyttöönsä saman tien. Muuten pakopelifarmin arki pyörii normaalisti ja Kreisi kanamuija -pakopelin peliaikoja on varattavissa lähes joka päivä.

Taimikasvatus eteni ja kylvin paprikat sekä muutaman kurkun. Toukokuulle jää sitten suurin osa eli ainakin lisää kurkkuja, avomaankurkut, kurpitsat, lehtikaalet, fenkoli, parsakaali, kukkakaali, basilikat, iisoppi, samettikukat, zinniat ja osa auringonkukista. Suurimman osan auringonkukista kylvän suoran maahan ja toivon, että ne ehtivät kukkia.

Tämä on sitä aikaa, kun Etelä-Suomessa tehdään uuden sadon raparperipiirakkaa, ihaillaan maasta nousseita monivuotisia kasveja ja istutellaan uusia kasveja, kun meillä vielä kahlataan lumessa. Mutta sulaminen on nopeaa, joten perässä tullaan! Täällä pohjoisessa valon määrä lisääntyy huimaa vauhtia ja yötön yö onneksi kompensoi lyhyttä kasvukautta.

Toivottavasti viihdyit blogini parissa!

Minut löytää Instagramista @farmescapetornio @farmescape sekä @liisakoivisto ja Facebookista Farm Escape Tornio ja Farm Escape sekä YouTubesta. Voit keskustella kanssani somessa tai kommentoida tähän blogiin.

Minulla on myös Maalaiselämää-podcast, ja otan mielelläni ideoita aiheiksi tai vieraiksi vastaan.

Muista vierailla tähän alle linkitettyjen muiden omavaraistelijoiden sivuilla ja kommentoida ahkerasti! 

Kasvuvyöhyke 1: Jovela

Kasvuvyöhyke 2: Urban farming, Pilkkeitä Pilpalasta, Sarin puutarhat, Oma tupa, tontti ja lupa, Kohti laadukkaampaa elämää

Kasvuvyöhyke 3: Tsajut, Evil Dressmaker, Rakkautta ja maanantimia

Kasvuvyöhyke 6: Farm Escape

Kasvuvyöhyke 7: Korpitalo