Tämä on #suuntanaomavaraisuus – yhteispostaussarjan ensimmäinen kirjoitukseni. Joulukuun 2023 teemoina ovat yhteenveto kuluneesta kaudesta, lahjat ja hankinnat sekä ihmissuhteet. Yhteispostauksia luotsaavat Tsajut-blogin Satu ja Korkealan Heikki. Kiitos mukaan pääsystä! Linkit muiden omavaraisbloggajien postauksiin löytyvät jutun lopusta!
Askeleita omavaraisuuteen kasvuvyöhykkeellä kuusi
Kiva kun löysit blogiini! Koska tämä on ensimmäinen yhteispostaukseni, lienee pieni esittely paikallaan. Olen Liisa Koivisto ja asun perheeni ja eläintemme kanssa pientilalla pakopelifarmilla Lapissa Torniossa kasvuvyöhykkeellä kuusi.
Meillä on lampaita, kanoja, pupuja, ankkoja, kalkkunoita, kyyhkyjä ja koiria. Vuohia meillä on ollut, ja etsin parhaillani meille taas kuttuja parin vuoden tauon jälkeen. Talon edessä meillä on lavakauluspuutarha, jossa on kasvimaa, perunamaa sekä hedelmäpuita ja marjapensaita.
Kolme lastamme ovat kasvaneet täällä farmilla, sillä olemme asuneet täällä jo 16 vuotta. Mieheni metsästää ja kalastaa ja luonnon antimia keräämme aina kun ehdimme. Aina emme kuitenkaan ehdi kerätä niin paljon kuin haluaisimme, ja silloin vaihdamme ystävien kanssa mielellämme meidän kasvattamaa ruokaa esimerkiksi marjoihin, sieniin tai villiyrtteihin.
Omavaraisuustaitojen opettelu on minulle rakas harrastus, joka tuo valtavasti iloa elämään. Tänä keväänä kiljuin kasvimaalla: -OMG! Sitruunamelissa on talvehtinut! Tästä onnistumisesta olen intoillut koko kauden, sillä yleensä sitruunamelissa ei talvehdi kasvimaalla kasvuvyöhykkeellä kuusi. Ensi keväänä jännitän, kurkistaako se taas mullasta!
Pidemmän esittelyn voit lukea Blogin takana -postauksesta. Jos haluat kuulla, miten päädyin kaupungista maalle asumaan, voit lukea blogikirjoitukseni tai kuunnella podcast-jakson Maalaiselämää-podcastistani.
Yhteenveto kuluneesta kaudesta
Kasvukausi alkaa itselläni taimikasvatuksesta. Rakastan taimikasvatusta, ja tänäkin vuonna minulla oli muovikassillinen siemeniä ja multaa naamassakin, kun innoissani aloitin kevätkylvöt. Kylvö sujui hyvällä meiningillä ja kirjoitin jokaiseen kippoon ja rasiaan kylvöpäivän ja kasvin lajin.
Kaikki meni muuten hyvin, mutta jossain vaiheessa kasveja kastellessani hoksasin, että kirjoittamani tekstit katosivat kun niihin osui vettä! Olin kirjoittanut vahingossa vesiliukoisella tussilla!
Kätevänä emäntänä ajattelin, että eipä tässä mitään, hätä ei ole tämän näköinen. Jossain näkyy vielä tekstiä. En jaksanut alkaa kirjoittamaan niitä uudestaan, joten otin kuvat kaikista kylvölaatikoista ja purnukoista, joissa vielä luki jotain. Näistä kuvistahan minä sitten katson, missä on mitäkin, kun tulee aika istuttaa taimet ulos!
Mutta kuten varmaan jo arvaatkin, ei tullut kuvia enää katsottua. Kun ilmat lämpenivät, oli paljon muitakin hommia kuin vain taimien istutus. Istuttelin mysteeritaimia sinne tänne ja tuumasin, että kai näistä sitten isompina kasveina näkee, mitä nämä ovat.
Hyvin se kasvien tunnistus lopulta menikin, mutta yksi iloisesti kasvanut mysteerikasvi jäi varmuudella tunnistamatta. Sitä kävi muutama meillä vieraillut maistelemassakin. Mutta ei se mitään, ehkä pakopelifarmille kuuluvat pienet mysteerit!
Kesällä 2023 teimme suuren työn kasvimaalla, kun lisäsimme sinne lavakauluksia.
Ennen lavakauluksia mieheni teki minulle joka kesän alussa kohopenkit traktorilla perunanistutuskoneella. Ensin piti odotella, että lumet sulavat ja pelto kuivuu tarpeeksi, jotta se kestäisi traktorin painon. Odottaminen oli tuskallista. Itse kohopenkkien tekoon ei traktorilla kulunut kuin hetki, ja niihin oli todella nopea kylvää siemenet melkeinpä juosten rivit läpi.
Suurimpana haasteena oli kylvön viivästyminen ja rikkaruohot, jotka rehottivat aina enemmän kuin hyötykasvini. Lisähaastetta toi suuruudenhulluuteni, kun kylvin kaikki hamstraamani siemenet ja penkkirivejä riitti kaikille haaveilleni. Eihän semmoista valtavaa kasvimaata olisi kyennyt kunnolla kitkemään ja hoitamaan paraskaan versio minusta, saati sitten ruuhkavuosia elävä lapsiperheen äiti.
Näin mentiin vuoteen 2021 asti, jolloin kokeilin ensimmäistä kertaa lavakauluksia. Vanhempani tulivat Jyväskylästä kylään ja koska he ovat innokkaita mökkipuutarhareita, halusivat he laittaa kädet saveen täälläkin ja laitoimme ensimmäiset lavakaulukset pellolle.
Myös ensimmäiset omenapuut istutettiin vihdoin vuonna 2021, vasituille paikoille, sillä olimme miettineet niille sopivaa paikkaa vuodesta 2007 asti. Olimme toki useaan otteeseen yrittäneet muuttaa, joten sekin oli viivästyttänyt omenapuiden istutusta. Näin jälkikäteen ajatellen, olisi kannattanut istuttaa ne ihan mihin vaan jo ensimmäisenä kesänä, niin nyt meillä olisi jo 16 vuotiaita omenapuita.
Kesällä 2023 ahkeroimme koko perheen voimin suurempaa lavakauluskasvimaata perustaen. Paljon lavakauluksia jäi vielä odottamaan ensi kesää, mutta olen todella tyytyväinen jo tämän kesän tuloksiin.
Lavakauluksista on paljon etua. Ne ovat nopeammin keväällä kylvövalmiit ja niihin saa luotua jokaiselle lajille sopivan kasvualustan helposti. Niiden väliin annamme kasvaa nurmikon, joka on paljon mukavampi kuin mutainen rikkaruohoja rehottava polku penkkirivien välissä aiemmin. Puutarha on myös ikään kuin aina olemassa, eikä sitä luoda alusta alkaen uudestaan joka vuosi traktorilla.
Istutimme myös lisää omenapuita, kaksi hapankirsikkaa, viinimarjapensaita, karviaisia ja kolme tyrniä. Ennestään meillä oli muutama viinimarjapensas, hunajamarjapensas, muutama vadelmapensas ja muutama pensasmustikka. Marja-aronia ja marjatuomipihlaja eli saskatoon eivät selvinneet, eli ne ovat hankintalistalla vuonna 2024 jo kolmatta kertaa. Omista marjapensaista emme saaneet tuottoa kuin yhden ämpärillisen, mutta saimme hakea miehen mummolan marjapensaista marjoja ja saimme hyvän saaliin pakkaseen.
Kylvin lavakauluksiin useita lajeja samaan lavakaulukseen ja yritin ottaa huomioon hyvät kumppanuuslajit. Kylvin myös paljon kukkia kuten kehäkukkia, ruiskaunokkeja, krasseja, kurkkuyrttiä ja kamomillaa. Auringonkukat esikasvatin ja ne ehtivät kukkia lumoavasti. Olisin voinut tuijotella niitä vaikka koko päivän! Kokeilimme ensimmäistä kertaa parsaa, vaikka en ole kuullut, että se talvehtisi täällä kenelläkään. Se kasvoi hujopiksi, eli ainakin kesän se viihtyi mainiosti.
Syyskylvönä laitoimme äidiltä saamani talvivalkosipulit maahan. Ne ovat mummolta peräisin Keski-Suomesta, joten pidetään peukkuja, että ne pärjäävät peräpohjolan talven yli.
Tänä kesänä perustimme pitkästä aikaa mansikkamaan. Aiempi mansikkamaa sai väistyä salaojan ja uuden nurmikon myötä joitakin vuosia sitten. Ostin 140 mansikan tainta ja nyt jännitän, miten ne selviävät talvesta. Suurimman osan ostin aika kärsineen näköisinä, mutta muuta vaihtoehtoa ei ollut, sillä ne olivat viimeiset taimet, mitä löysin Torniosta.
Mansikkamaan perustimme lavakauluksiin, mutta taimien väliin jäi niin hirveän paljon tilaa, että kylvin taimien väliin japaninkaalia, salaattia, kamomillaa ja muuta mukavaa. Niinhän siinä sitten kävi, että kylvökseni kasvoivat riemukkaasti ja pian ne jo varjostivat mansikantaimia. Emmekä me ehtineet tai muistaneet syödä tai säilöä tuotantoa sitä mukaa kun sitä kasvoi.
Syksyllä sitten etsiskelin mansikantaimia kaiken vihreän keskeltä ja totesin, etteivät ne olleet kasvaneet kovinkaan isoiksi, toisin kuin esimerkiksi japaninkaali, joka kukki sydämensä kyllyydestä korkealla mansikoiden yläpuolella. Mansikantaimet eivät siis saaneet parasta starttia talvehtimiseen, ja ne jotka tästä Liisan viljelykokeilusta selviytyvät, ovat todellisia sankareita.
Marjastus jäi vähille, mutta villiyrttejä keräsin ihan kivasti viherjauheeksi (mm. smoothieita varten) ja ratamosta tein yskäntinktuuraa. Eläimille kerättiin kerppuja puulatoon kuivumaan. Sienestämässä kävin kerran vanhempieni mökillä, mutta saimme onneksi sieniä ystäviltämme vaihdokkina lihasta.
Tänä vuonna saimme pakkaseen lammasta, kukkoa, kania, hirveä ja jänistä. Ankkoja ja kalkkunoita ei tänä vuonna ollut kasvamassa ylimääräisiä, mutta ensi vuonna haudotan niitä enemmän. Kalaa on saatu pilkillä, katiskalla ja virvelillä.
Omavaraistelijan lahjat ja hankinnat
Joulun lähestyessä aiheena on sopivasti omavaraistelijan joululahjat ja joululahjatoiveet. Itse toivoisin joululahjaksi mehumaijaa ja juustomuottia sekä yhteistä aikaa ja peli-iltoja.
Parhaita lahjoja ovat mielestäni oman ajan antaminen. Voit antaa läsnäoloa ja yhteistä aikaa, esimerkiksi kutsua kanssasi retkelle tai luoksesi illalliselle. Tai tehdä toiselle polttopuita, hoitaa lemmikkiä tai lapsia, jotta toinen saa vapaaillan. Itsetehdyt lahjat ovat tietenkin mahtavia, kuten villasukat, leivonnaiset tai vaikka joulusinappi. Lahjaksi voi antaa myös taidon, esimerkiksi tehdä lahjan saajan kanssa kynttilöitä tai vaikka karjalanpiirakoita.
Parhaat omavaraisuutta lisänneet ostokset
Paras omavaraisuushankinta ovat mielestäni kanat, sillä niistä saa munia, lihaa, kanankakkaa lannoitteeksi ja höyheniä vaikka askarteluun, sulkakorvakoruihin, kalastukseen perhonsidontaan tai untuvatuotteisiin. Kanat ovat pieniä ja kaikkiruokaisia eivätkä vaadi kovin paljon tilaa kuten esimerkiksi lampaat. Olen tehnyt aiheesta Kanat ja omavaraisuus kokonaisen blogikirjoituksen ja podcast-jaksonkin Maalaiselämää-podcastiini.
Tänä vuonna hankimme pitkästä aikaa omia lampaita, ja ne ovat mielestäni tämän vuoden paras omavaraisuuttamme lisäävä hankinta. Lampaista saa villaa, lihaa, lantaa ja jopa maitoa. Tarkoitukseni oli kokeilla lypsää tänä kesänä lampaita kokeilumielessä, mutta se unohtui. Olen ostanut kaupasta lampaanmaitojuustoa ja -jogurttia, ja fiilistellyt ajatuksella lampaanmaidosta. Lampaanmaitojäätelöä haluaisin myös ostaa, mutta en ole löytänyt sitä kaupasta. Ensi vuonna uusi yritys lampaanmaidon lypsämisessä!
Itse ei tarvitse osata, jaksaa tai ehtiä kaikkea
Maalla asuessa turvaverkot ovat mielestäni vielä tärkeämmät kuin kaupungissa ja niistä kannattaa pitää huolta. Silloin ei tarvitse yksin pärjätä, ja se tuo mielenrauhaa. Ihmissuhteet ja yhteistyö muiden kanssa ovat ehkä kaikista tärkein varautumisen muoto. Niiden ylläpitämisen kannattaisi ehkä meistä jokaisen listata yhdeksi tärkeimmäksi tavoitteeksi.
Teemme läheistä yhteistyötä naapureidemme ja naapurissamme olevan yrityksen Komun kotieläinpihan kanssa. Meillä on pieni 11-hengen kylä, mutta autamme toisiamme ja kylästä löytyy monenlaisia taitoja. Myös lapset ovat näppäriä monissa asioissa, joissain asioissa jopa näppärämpiä kuin me aikuiset.
Pitkien etäisyyksien Lapissa naapuruuskäsite on laaja. Pidän naapurinamme myös Hyvinvointi Ranch Huminalehtoa, joka on 7 km päässä. Jos minulla on joskus heinät tai kuivikkeet tai jokin muu asia loppu ja kaupunkiin ei ehdi, voi aina lainata naapurilta. Myös neuvojen kysyminen ja antaminen on naapuriapua.
Kylällä tai perheessä kaikkien ei tarvitse osata kaikkea. Minä en esimerkiksi osaa metsästää tai ajaa traktoria, mutta moni muu onneksi osaa. Itse asiassa minun erikoistaitoni taitavat olla digihommat (nörtti mikä nörtti!), mutta osaan myös hoitaa puutarhaa ja eläimiä.
Arvostan vaihdantataloutta suuresti. Kaikkea ei ehdi itse kasvattaa, kerätä, tehdä tai säilöä, joten on aivan loistava idea tehdä vaihtokauppoja muiden kanssa. Vaihdantakavereiden löytäminen tuo iloa ja tuntuu mittaamattoman arvokkaalta ja merkitykselliseltä. Vaihdantaan verrattuna tuntuu jotenkin pliisulta ostaa sama tuote kaupasta. Jos sen voi vaihtaa joltain, joka on itse käyttänyt siihen vaivaa, aikaa tai taitoa, sillä on minulle paljon suurempi arvo. Vaihdanta tuo minulle siis lisäarvoa, jota kaupasta ostetun on vaikea päihittää.
Ystävät ovat korvaamattomia. Esimerkiksi viime talvena oli ensimmäinen talvi, kun minulla ei ollut hevosia, ja pelkäsin, että talli ei pysy lämpimänä. Sekä Komun kotieläinpiha että ystäväni Piritta tarjosivat lampaita lämmittämään tallia, ja talli pysyikin sitten Pirittan lampaiden ansiosta lämpimänä. Olemme myös superonnekkaita, kun saamme yleensä aina lomittajan, kun haluamme lähteä reissuun esimerkiksi kotiseuduilleni Jyväskylään. Sekin onnistuu, kun on olemassa hyväntahtoisia ihmisiä lähipiirissä. Toki maksamme myös korvauksen lomituksesta.
Laitoin jokin aika sitten someen postauksen, jossa kyselin, löytyisikö lähiseudulta vapaaehtoisia käymään silloin tällöin tekemässä tallihommia. Ja löysin! Ihanaa! Ensimmäinen vapaaehtoisemme haluaa viettää aikaa eläinten kanssa ja minä saan vähän lomaa tallihommista silloin tällöin ilman että tarvitsee lähteä lomalle mihinkään. Lisäksi minä saan sitä enemmän mielenrauhaa, mitä enemmän on ihmisiä, joilta voi tarvittaessa pyytää apua.
Toivottavasti viihdyit blogini parissa! Minut löytää Instagramista @farmescapetornio ja Facebookista Farm Escape Tornio. Voit keskustella kanssani siellä tai kommentoida tähän blogiin.
Muista vierailla tähän alle linkitettyjen muiden omavaraistelijoiden sivuilla ja kommentoida ahkerasti!
5 ajatuksia aiheesta “Suuntana omavaraisuus Lapissa”
Ihana saada sinut joukkoomme kirjoittamaan. Etelässä viljelevänä on aina hieman eksoottista kuulla miten siellä kotitarveviljely onnistuu 🙂 Kirjoitit todella kauniisti yhteisöstänne, meillä suurempien paikkojen asukeilla ei ehkä ole samanlaista suhdetta naapureihimme, heitä kun on niin paljon.
Olipas mukava lukea 1.juttusi täältä,Liisa!Kivoja kuvia!
Kakku oli niin herkullisen näköinen,että mieli olisi tehnyt maistaa…
Olipa kiva löytää ihan uusiakin kirjoittajia ja vielä pohjoisesta, jossa kasvuolot on aivan toista kun meillä lounaassa. Teillä on kovasti paljon kaikkea! Mukavaa loppuvuotta!
Kiitos mukavasta kirjoituksesta!
Hyvää tulevaa Joulun aikaa 😍
Tervetuloa porukkaan!