Miten aloittaa omavaraisempi elämä?

Suuntana omavaraisuus – yhteispostaussarjan huhtikuun 2024 teemana on omavaraistelun aloittaminen. Luvassa on siis usean eri bloggaajan käytännön vinkkejä tämän mukaansatempaavan harrastuksen tai elämäntavan alkumetreille. Yhteispostauksia luotsaavat Tsajut-blogin Satu ja Korkealan Heikki. Linkit muiden omavaraisbloggajien postauksiin löytyvät jutun lopusta.

Ensiaskeleemme omavaraisuuteen

Maalle muuttaessa minulle oli itsestäänselvää, että haluan eläimiä ja puutarhan. Oikeastaan ne olivat syy muuttaa maalle, ja etsimme erityisesti hevosen pitoon sopivaa paikkaa kauempana kaupungista. Suvussani oma hyötypuutarha on tavallista, ja niin se oli minullekin. Mieheni on sonnitilan poika ja metsästäjä, joten eläinten kasvatus ruoaksi oli myös meille luontevaa heti alusta asti.

Nyt kun olen asunut maalla vuodesta 2007 asti, huomaan eron kaupungissa ja maalla asumiseen selvästi. Kaupungissa käydessä ihmettelen kaupungin levottomuutta ja hälinää ja mietin, miten se on voinut olla normaalia joskus. Nyt uusi normaalini on maalaiskylän rauha, levollisuus ja luonto. Muuttaessamme olin raskaana, ja kaikki kolme lastamme ovat kasvaneet täällä, tällaiseen meidännäköiseen maalaisarkeen.

Pikkulapsiperheen arki oli työlästä, mutta innokkaasti opettelin puutarhan ja eläinten hoitoa. Meillä oli aluksi hevosia, kanoja ja pupuja, ja mieheni toiveesta kokeilimme vain yhtä uutta eläinlajia vuosittain. Se oli varmasti ihan hyvä idea, sillä kaikki oli meille uutta ja opeteltavaa oli paljon. Seuraavina vuosina hankimme kissan, kalkkunoita, ankkoja, kyyhkyjä, viiriäisiä, lampaita ja vuohia.

Puutarhamme kohopenkit tehtiin joka vuosi uudestaan traktorin vetämällä perunan istutuskoneella samalla kun istutimme perunat. Joskus pelto oli niin märkä, että kylvö meni myöhään, sillä traktori ei pääse märälle pellolle. Pikkulapsiaikana joskus oli kesiä, että puutarha oli ihan villiintynyt, joskus se oli vähän paremmassa kunnossa. Joskus kasvimaa aidattiin hevosille kokonaan, ja minulla oli vain ruukkupuutarha.

Vasta kesällä 2021 laitoimme ensimmäiset lavakaulukset ja vuonna 2023 laitoimme niitä vielä enemmän. Työ jatkuu vielä kesällä 2024 ja silloin uskon kaikkien lavakaulusten olevan paikoillaan. Näin jälkikäteen ajatellen, olisi kannattanut laittaa viljelylaatikot jo ihan alusta asti. Ne säästävät niin paljon aikaa ja vaivaa sekä pidentävät kasvukautta, että harmi, etten saanut aikaiseksi tehdä tätä muutosta aiemmin. Mutta nyt muutos on käynnissä ja tästä alkaa puutarhamme uljas uusi elämä!

Jälkiviisaana istuttaisin myös heti muuton jälkeen puita ja pensaita ja monivuotisia kasveja. Olemme yrittäneet myydä tilaa ja muuttaa niin monesti, että emme ole halunneet ikään kuin turhaan istuttaa tänne monivuotisia puita ja pensaita. Täällä olemme kuitenkin olleet jo 17 vuotta, eli todellakin olisi kannattanut heti istuttaa. Nyt yritän oppia tästä virheestä ja istutan puita ja pensaita, vaikka en tiedä, kuinka kauan täällä asumme.

Omavaraisuutta aloittavalle vinkkini on, että harjoittele etukäteen ruoanlaittoa ja säilöntää niistä, mitä haluaisit kasvattaa. Osta niitä siis kaupasta tai tuottajalta ja harjoittele niillä. Etsi reseptejä ja testaa, pidätkö niistä. Kerron kokemuksesta, että satokauden aikana energiaa tai aikaa ei välttämättä riitä reseptien jahtaamiseen ja testaamiseen.

Kannattaa kasvatttaa sitä, mitä syö ja mistä tykkää. Esimerkiksi jos et käytä tällä hetkellä yrttejä ruoanlaitossa, opettele käyttämään yrttejä ensin joko kuivattuna maustehyllystä tai tuoreena vihannesosastolta, ja sen jälkeen vasta kasvata niitä. Kannattaa myös miettiä rivimäärät sen mukaan, mitä mahdut säilömään ja jaksat säilöä. Jos säilöntätilaa ei ole, voi kasvattaa sen verran mitä ehtii syödä tuoreena tai sitten antaa ylijäämää sukulaisille, ystäville tai naapureille. Minä esimerkiksi kasvatin ihan liikaa mizunaa viime kesänä, ja suurimman osan siitä söivät lopulta eläimet.

Jos ruoan säilöntä tuntuu työläältä, voit myös keskittyä sellaisiin lajeihin, jotka eivät tarvitse paljon käsittelyä. Esimerkiksi perunat ja juurekset on aika helppo säilöä käytännössä sellaisenaan maakellariin ja sipulit ja valkosipulit säilyvät kohtuullisesti sisällä talossakin. Yrtit ovat myös helppoja korjata ja ripustaa kuivumaan nippuina tai tehdä niille vaikka johonkin kaappiin kuivausritilät. Yrttien pakastaminen on huippuidea, sillä niissä maistuu tuore kesä ja pakastettuja yrttejä ei saa yhtä helposti kaupasta kuin kuivattuja.

Kanat – munia, lihaa ja sulkia

Kanat ovat hyvä omavaraisuuden perusta niille, jotka haluavat itse tuottaa ruokaa itselleen ja ne olisivat ensimmäinen eläinhankintani, jos jostain eläinlajista pitäisi aloittaa. Kanoista saa munia, lihaa, lannoitetta ja sulkia esimerkiksi sulkakoruihin tai perhoihin. Kanat ovat kaikkiruokaisia, joten niille uppoaa myös kotitalouden ruoantähteet. Kanoista ja omavaraisuudesta olen tehnyt podcast-jakson ja blogikirjoituksen.

Halpaa kanojen pito ei välttämättä ole, sillä vaikka tilat niille olisivatkin valmiina, on kananrehu nykyään aika kovissa hinnoissa. Todennäköisesti halvemmalla munat saa siis kaupasta, ellei voi kasvattaa kanojen ruokaa itse. Itse kasvattamalla tarvittava ruoan määrä voi yllättää, joten kovin isoa kanaparvea ei kannata ensimmäiseksi talveksi hankkia.

Jos ei ole viljapeltoa, mutta on kasvimaa ja kellari, kanoille voi säilöä ruokaa kasvimaalta samoin kuin ihmisellekin. Niille voi keittää perunaa ja muita juureksia sekä antaa pitkälle talveen säilyviä kurpitsoita kuten myskikurpitsoita. Valkuaista niille voi kalastaa tai jos on maidontuotantoa, voi niille tehdä ylimääräisestä lehmän- tai vuohenmaidosta piimää tai heraa.

Jos haluaa kananmunia ympäri vuoden, on hyvä pitää parvessa aina myös nuoria kanoja, jotka aloittavat muninnan hieman ennen kuin vanhat kanat alkavat munintatauolle. Kannattaa siis haudottaa tipuja keväällä, jolloin niistä kuoriutuvat kukot ovat paistikunnossa syksyllä ja nuoret kanat puolestaa aloittavat munintansa talvea vasten.

Hankin heti alkuvuosina hautomakoneen, jotta saan varmasti tipuja. Hautovat kanat eivät muni, vaan ne hautovat kolme viikkoa ja sen jälkeen keskittyvät poikasten hoitoon. Useasti haudonta epäonnistuu, ja lopputuloksena et saa tipuja etkä munia. Hautomakoneen avulla varmistin, että sain varmasti tipuja ja se oli mielestäni erittäin kannattava hankinta. On kuitenkin mukava tietää, että omat kanat osaisivat hautoa, jos tarve tulisi esimerkiksi sähkökatkon vuoksi.

Nykyään kanoillani on vierintäpesät, joihin munat vierivät kanan ulottumattomiin. Tosin kääpiökanani seuraavat munia vierintäosion alle, ja yrittävät hautoa munia siellä! Kerään munat kuitenkin päivittäin, joten tämä huijaus ei ole vielä kanoilta onnistunut. Sen sijaan lomareissuni aikana yksi jättikana oli piiloutunut varjoiseen nurkkaan pesämökin taakse hautomaan! Joten saatamme sittenkin saada tänä keväänä kanan hautomia tipuja, jos haudonta onnistuu. Se olisi sitten tältä vuodelta kanoille voitto.

Ankat – proteiinirikkaita munia ja harvinaisempaa lihaa

Ankat ovat koomisia vaappujia, äänekkäitä kommentoijia ja kyltymättömiä vedellä räiskijöitä. Kanoihin tottunutta ankkojen sotkuisuus voi järkyttää, sillä jos niillä on vesiastia, niin vedet ovat kohta pitkin seiniä ja kaikki paikat ovat märkiä. Ankat ovat myös pohjattomia syömäreitä ja ruokaa tulee toisesta päästä vinhaa vauhtia ulos kuin löysähköä kuraa.

Moni siisteyttä rakastava tyytyykin pitämään ankkoja vain kesäisin. Jos sen sijaan ankkalan loputon siivoaminen tai ankka-akkojen äänekäs kaakatus ei haittaa, ankat ovat tosi hauskoja eläimiä. Niiden kylpyhetkiä ja sitä seuraavaa sulkien rasvaamista ja kuivattelua on hauska seurata ja kesäisin ne siivilöivät kaikki lätäköt hyttysen poikasista.

Ankat munivat noin puoli vuotta vuodesta, ja munat ovat ainakin meillä noin kaupan isojen kananmunien kokoisia. Munissa on enemmän proteiinia kuin kananmunissa suhteessa munan kokoon. Kovaksi keitettäessä munat ovat vähän kuivahkoja ja tiiviitä, joten itse mieluummin paistan niitä pannulla tai käytän leivontaan tai ruoanlaittoon. Ankanmunan kuori on todella kova ja jos muna tippuu lattialle, siihen ei välttämättä tule edes säröä. Jos siihen tulee särö, sisältöä vain hieman pursuaa ulos, sillä ankanmunan sisältö on paksua ja geelimäistä.

Moni on syönyt ankan lihaa vain ravintolassa, esimerkiksi kiinalaisessa ravintolassa. Jos et ole vielä ankanlihaa syönyt, kannattaa tilata annos ja fiilistellä, olisiko sitä kiva kasvattaa itselle enemmänkin. Ankan liha on kohtuullisen rasvaista ja miedohkoa ja ehkä siksi monen mielestä maukasta.

Ankoista hieman lisää podcast-jaksossa Elämää eläinten kanssa maalla.

Kalkkunat – kilokaupalla vaaleaa lihaa ja joskus muniakin

Kalkkunat ovat tosi lempeitä jättiläisiä, ainakin nämä meidän pronssikalkkunat. Ne ovat toki isoja ja syövät ja kakkaavat paljon, mutta ovat ihanan rauhallisia ja ystävällisiä lintuja. Ukon kalkatus on toki kovaäänistä, mutta minusta se on huvittavaa ja tykkään, kun Kalle vastaa kalkattamalla kun sille juttelee. Tyyne-akka ääntelee haukkumalla, ja sekin on hauskan kuuloista.

Kalkkunoiden hoito on yhtä helppoa kuin kanojenkin, mutta isoina lintuina ne tarvitsevat paljon tilaa orrelta laskeutumiseen ja orrelle lennähtämiseen. Yritän tänä keväänä haudottaa isohkon määrän kalkkunoita, jotta saisimme niistä vähärasvaista vaaleaa lihaa ruokapöytään talveksi.

Kesäisin kalkkunat ovat olleet vapaana pihalla päivisin muiden lintujen kanssa ja yöksi kaikki linnut tulevat sisälle turvaan pedoilta.

Vuohet – mahdottomasti maitoa ja mahdollisuuksia

Ensimmäiset vuohet Sanni ja Nelli tulivat meille kileinä vuonna 2018. Muutaman vuoden päästä astutimme ne ja saimme vihdoin kilejä ja maitoa.

Lypsämisen opettelu ei sujunut ihan kivuttomasti. Aluksi käteni rasittuivat pahasti lypsämisestä, enkä pystynyt lypsämään molempia vuohia aamuin illoin. Lypsin aina sen minkä pystyin ja soitin sitten sisältä talosta apuvoimia ja mies tai joku lapsista tuli jatkamaan lypsyä. Hiljalleen käsilihakseni kuitenkin vahvistuivat ja pystyin ongelmitta ja nopeasti lypsämään kaksi vuohta kaksi kertaa päivässä.

Maitoa tuli kaksi litraa per vuohi päivässä eli yhteentä 4 l päivässä. Pystyin jo lypsämään kahdella kädellä yhtä aikaa samalla Netflixiä katsoen, eli se sujui automaationa minulta ja vuohilta.

Neljä litraa päivässä on semmoinen määrä, että mahdollisuuksia on vaikka mihin. Tein jogurttia, pehmeitä juustoja, fetaa, uunijuustoja, raejuustoa ja pakastin maitoa ja maitotuotteita, mutta silti en pysynyt perässä maidon käytössä. Harmi, etten tuolloin hoksannut antaa sitä kanoille piimänä. Ystäväni teki maidosta ihanaa vuohenmaitosaippuaa.

Luovuin Sannista ja Nellistä muutama vuosi sitten, ja ne pääsivät lypsävään kotiin. Kun olin ollut muutaman vuoden vuoheton, alkoi tuntua, että haluaisin sittenkin taas vuohia. Olin luopunut hevosista, joten tilaa olisi vuohille. Nyt minulla on kolme kuttua, jotka toivottavasti saan astutettua tänä vuonna.

Lampaat – villaa ja lihaa

Lampaat ovat ihanan pehmeitä, mutta erittäin kovaäänisiä. Paljon kovaäänisempiä kuin vuohet. Ruokinta-aikaan voi siis olla kiva pitää vastamelukuulokkeita.

Lampaiden omistamisessa haastavinta on ollut keritsijän löytäminen täällä pohjoisessa. Se ei ole helppoa kun on vain muutama lammas, sillä eiväthän ammattikeritsijät tule muutaman lampaan vuoksi. Joten nyt on edessä kerinnän opettelu. Lampaat on pakko keritä, joten jos siihen hommaan ei löydä ketään muuta, se on opeteltava itse. Se on kuitenkin taito, jonka haluan osata, joten toisaalta olen ihan tyytyväinen, ettei keritsijää löytynyt.

Odotan kovasti ensi kesää, jolloin kokeilen ensi kertaa villaa katteena kasvimaalla.

Kanit – lihaa ja turkista nopeasti ja ekologisesti

Meille kanit tulivat sekä lemmikeiksi että lihantuotantoon. Mieheni metsästää jäniksiä, mutta kanin liha on aivan erimakuista kuin riistan makuinen jäniksen liha. Riistaonnen varaan ei kannata laskea, kun taas oma kasvattama liha on jota kuinkin pommin varmaa, kunhan vain kani tiinehtyy ja poikasia syntyy tarpeeksi.

Kanien kasvatus on ollut ennen vanhaan tärkeää perheen pitämiseksi ruoassa pula-aikoina Suomessa sotien jälkeen. Tuolloin kaupungeissakin jokainen viljelykäyttöön kelpaava neliö oli hyötykäytössä ja pihalla saatettiin kasvattaa kesäisin kaneja.

Kanit lisääntyvät helposti ja nopeasti. Ne syövät kesäisin pääasiassa luonnossa kasvavaa ilmaista vihreää ja tykkäävät järsiä puiden ja pensaiden oksia. Talven ajan pidettiin muutamaa emokania ja keväällä ne astutettiin. Poikaset kasvoivat kesän aikana käytännössä ilmaiseksi ja syksyllä ne olivat paistikunnossa.

Kaninliha muistuttaa hieman itse kasvatettua kananlihaa ja siinä on paljon proteiinia, mutta vain vähän rasvaa. Kanien turkiksista tehtiin myös lämpimiä vaatteita koko perheelle. Turkisten käsittelyn opettelu on itselläni toivelistalla ja haluaisin tehdä erityisesti lämpimiä Lapin olosuhteisiin sopivia turkishattuja.

Hevoset – lantaa ja työvoimaa

Apokalyptisessa tai entisajan maailmassa hevoset ovat tärkeitä, sillä niille riittää polttoaineeksi lähes pelkkä heinä ja niiden avulla saa tehtyä monia maatilan töitä, joihin pelkällä ihmisvoimalla kestäisi ikuisuus. Niillä pääsee myös liikkumaan pitkiä matkoja ja heinän ne muuttavat suureksi määräksi lantaa, jota tarvitaan kasvinviljelyyn. Koska emme kuitenkaan elä sellaisessa maailmassa, harva käyttää hevosia enää paikasta toiseen liikkumiseen tai pelto- tai metsätöihin. Moottori on korvannut hevosen ja lannoitteita tehdään tehtaissa. Onneksi työhevostaidot ovat kuitenkin säilyneet tähän päivään asti, ja työhevostaitajia yhä on olemassa.

Minulle hevostytölle hevoset olivat tärkeä syy muuttaa maalle ja niiden vaatimusten mukaan valitsimme tämän tilan kodiksemme. Nyt kun meillä ei enää ole hevosia, lannan määrä on vähentynyt huomattavasti. Hevosen lanta on omavaraiselle melkein kuin kultaa, ja nyt sen huomaan, kun sitä ei enää ole. Lampaat, vuohet, kanit ja muut pienet eläimet kakkaavat todella vähän hevosiin verrattuna ja niiden lantaa on käytännössä mahdotonta erotella kuivikkeesta. Nykyään lantalamme on siis lähinnä täynnä kuiviketta, jonka seassa on lantaa. Hevosten aikana lantalamme oli pääasiassa täynnä lantaa. Siksi nykyään kuivikkeen valinnalla on suuri merkitys maanparannukseen – kun kaikki lanta on kuivikkeen seassa ja pääosa lannoitteestamme on kuiviketta, mikä on paras kuivike maanparannukseen? Tämä on itsellänikin jatkuvasti mietinnässä.

Hyvä elämä on hyvää arkea

Suurimman osan ajasta pikkufarmillamme eletään perusarkea, joka elää ja rytmittyy vuoden kierron sekä koululaisten loma-aikojen mukaan. Aamuisin ja iltaisin hoidetaan eläimet, lapset käyvät koulussa, aikuiset tekevät töitä ja arki-iltaisin harrastetaan. Arkemme näyttää siis syrjäisestä sijainnista huolimatta aika samanlaiselta kuin normaali oravanpyörässä elävien arki. Meille tämä on hyvää arkea.

Aikanaan kun asuimme kaupungissa, kävimme koiran kanssa pitkiä lenkkejä, sillä meillä yksinkertaisesti ei ollut muuta tekemistä. Nykyään koirat juoksevat vapaana pihalla ja kaikille riittää kaikenlaista puuhaa omilla tiluksilla. Tekemistä ei tarvitse keksimällä keksiä, vaan sitä on ihan loppumaton lähde. Fyysinen tekeminen pitää mielen ja kehon läsnä hetkessä ja estää jämähtämästä sohvalle.

Pakko on paras motivaattori, eikä se mielestäni ole aina pelkästään huono asia. Esimerkiksi jos haluaa tehdä itse puita, polttopuut pitää tehdä ajallaan, jotta ne ehtivät kuivua ennen käyttöä. Jos haluaa kasvattaa itse taimia, ne on kylvettävä ajallaan, jotta ne ehtivät kasvaa ja tuottaa satoa lyhyen kasvukautemme aikana.

Jos näitä ei jaksa, pysty tai ehdi tekemään ajallaan, joutuu ostamaan valmiit puut tai valmiit taimet. Tässä oli vain kaksi esimerkkiä, mutta tämä koskee lähes kaikkea muutakin tekemistä, kuten eläinten hoitoa, korjaustöitä tai vaikka aidan rakentamista. Jos on suunnitellut tekevänsä ne itse, mutta ei sitten pystykään tekemään niitä, jäävätkö ne tekemättä vai voitko maksaa jollekin niiden tekemisestä? Rahalla siis yleensä selviää, mutta silloin tilanne onkin jo kinkkisempi, jos sitä rahaa ei ole. Silloin pakko on oikeasti pakko.

Siksi omavaraisempaa elämää suunnitellessa onkin tärkeää muistaa, että moni asia vaatii fyysistä ja henkistä kyvykkyyttä, vaikka itse tehden säästäisikin taloudellisesti. Taidot voi oppia ja arkensa aikatauluttaa, mutta yllättäviin tilanteisiin on hyvä varautua myös taloudellisesti, jotta arki toimii myös sairauden tai onnettomuuden kohdatessa.

Hyvä elämä on parempaa, jos on myös taloudellista mielenrauhaa. On kuluttavaa ja stressaavaa, jos arki on kuin korttitalo, joka romahtaa pienestäkin tuulenvireestä. Moni ei halua ajatella rahaa, jos sitä on liian vähän. Juuri silloin rahaa olisi tärkeää ajatella. Juuri silloin oman talouden luvut tulisi selvittää ja budjetoida omat tulot ja menot. Pahan päivän varalle varaudutaan hyvien päivien aikana. Jos tilanne on jo paha, on pakkotilanne ja koska pakko on paras motivaatio, on aika ottaa oma talous haltuun ja miettiä, mistä voisi säästää ja/tai mistä saada lisätuloja.

Kaupungissa asuessa moni tekeminen maksaa ja tuli käytyä ravintoloissa, kahviloissa, baareissa, elokuvissa, teatterissa, kaupoissa ja muissa viihdyttävissä paikoissa tapaamassa ystäviä tai treffeillä mieheni kanssa. Nyt sellaiseen ei kiinnosta enää samalla tavalla, sillä on ihanaa viettää vain tavallista arkea kotona.

Arkeen tuovat maustetta kylästely, lomat tai muu vaihtelu. Farmin ja lapsiperheen arki on toki tapahtumia ja tilanteita täynnä muutenkin, eli tylsistymään ei pääse, mutta on myös tärkeää olla jotain, mitä odottaa. Eri ihmisille nämä ovat eri asioita, mutta minua innostaa esimerkiksi retki, vaellus, lomareissu tai jokin muu kutkuttava seikkailu, johon voi valmistautua ja jota voi fiilistellä etukäteen oman perusarjen keskellä.

Mitä omavaraisempi elämä on antanut minulle?

Olen saanut sitä enemmän, mitä enemmän olen tehnyt sen eteen. En silti tarkoita, että enemmän saa vain tekemällä enemmän, vaan voi tehdä myös fiksummin, jolloin saa aikaan enemmän.

Meillä jokaisella on aikaa saman verran, 24h vuorokaudessa. Jokainen voi itse päättää, miten tuon ajan käyttää. Itse hoidan eläinten ja puutarhan hoidon mielelläni tehokkaasti ja mietin tapoja, miten voisin vieläkin nopeuttaa ja helpottaa sitä. Näin aikaani jää muuhun, ja ehdin tehdä enemmän asioita. Vaikka se olisi sitten katsoa Netflixiä päivän päätteeksi puolisoni kainalossa. Sekin on ihanaa, ja sille haluan myös antaa aikaa.

Uskon omavaraistelun antavan minulle myös parempaa mielenterveyttä, sillä puutarhassa ja eläinten kanssa touhuaminen on aika terapeuttista. Tosin välillä mielenterveys ja terveys muutenkin on koetuksella, jos vaikka eläimet ovat päättäneet karata (ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella) tai aherrat puutarhassa kastumisesta välittämättä (koska ei tätä voi kesken jättää yhden sateen vuoksi) tai pakkasta uhmaten keräät vuoden viimeiset lehtikaalet talteen (etkä käytä käsineitä, koska helpompi ilman).

Näin somessa kerran videon, jossa nainen seisoi myrskyssä yöpaidassa läpimärkänä tukien pientä puuntainta, ettei se katkeaisi myrskyssä. Samaistuin! Ehkä jonkun mielestä olisi kannattanut laittaa vähän vedenkestävää vaatetta päälle, mutta ehkä puuparka olisi sitten ehtinyt jo katketa. Puutarhaihmiset ymmärtävät, että tilanne oli akuutti hengenpelastustilanne.

Maaliskuun kuulumisia – lomareissu, poikasia ja astutus

Maaliskuussa olen postittanut ankan ja kalkkunan siitosmunia on ympäri Suomea. Pääsiäiseksi syntyi ankan ja pupun poikasia ja kylvin tomaatit. Tammikuussa kylvetyistä chileistä osa on valitettavasti kuollut ja osa sinnittelee kitukasvuisena. Muuta en ole vielä kylvänyt, mutta huhtikuussa pitää alkaa toden teolla kylvöhommiin. Maalaiselämää-podcastin toinen tuotantokausi on melkein kokonaan äänitetty ja on ollut uskomaton onni tutustua upeisiin podcast-vieraisiin.

Aika huikeaa oli maaliskuussa se, kun olimme ihanalla ja jännittävällä perhelomalla Mallorcalla. Seikkailimme reppu selässä vailla suunnitelmia. Olimme varanneet vain ensimmäisen yön majoituksen, ja varasimme fiiliksen ja säätiedotuksen mukaan seuraavan yön siellä suunnalla Mallorcaa missä halusimme käydä. Liikuimme julkisella liikenteellä ja kerran vuokrasimme auton.

Lomitus onnistui hienosti ja saimme huoletta lomailla. Kotona farmilla on ihanaa, mutta on tosi kivaa välillä myös irtautua arjesta. Maatilalliset tietävät, että parhaiten se onnistuu lähtemällä pois farmilta. Jos yrittää lomailla kotona, on tosi vaikea olla tekemättä mitään, vaikka lomittaja hoitaisikin periaatteessa kaiken. Siksi kannattaa lähteä suosiolla reisssuun, jos se vain on mahdollista.

Loman aikana jackrusselinterrieri Hertalla alkoi juoksut, ja vaari käytti sitä progestoroni-mittauksessa. Siitä selvisi, että oikea astutuspäivä olisi jo seuraavana päivänä. Meidän Mallorcan loma venähti yhden päivän, sillä lennon myöhästymisen vuoksi emme ehtineet jatkolennolle. Niinpä mummo ja vaari käyttivät Herttaa astutuksessa ja seuraavana päivänä minä olin jo kotona, ja pääsin käyttämään toisen kerran. Ultra on varattu 16.4. ja silloin selviää, tärppäsikö tällä kertaa!

Toivottavasti viihdyit blogini parissa!

Minut löytää Instagramista @farmescapetornio @farmescape sekä @liisakoivisto ja Facebookista Farm Escape Tornio ja Farm Escape sekä YouTubesta. Voit keskustella kanssani somessa tai kommentoida tähän blogiin.

Minulla on myös Maalaiselämää-podcast, ja otan mielelläni ideoita aiheiksi tai vieraiksi vastaan.

Muista vierailla tähän alle linkitettyjen muiden omavaraistelijoiden sivuilla ja kommentoida ahkerasti! 

Kasvuvyöhyke 1

Kakskulma

Tillin tilan Anna

Jovela

Kasvuvyöhyke 2

Urban gardening

Pilkkeitä Pilpalasta

Sarin puutarhat

Päiväpesän elämää

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut

Villa Varmo

Evil dressmaker

Rakkautta ja maanantimia

Kasvuvyöhyke 4

Sweet food O’Mine

Kasvuvyöhyke 6

Farm Escape

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo